Tässä kuussa tulee puoli vuotta siitä, kun mies suoritti onnistuneesti hot-dad-walkin ja kannoimme pienen nyytin synnäriltä kotiin. Tavallaan tuntuu, että siitä on vuosisata ja samaan aikaan, että se tapahtui tänä aamuna (paitsi että alakerta ei ole ihan niin hellänä ja farkut mahtuu jalkaan). Puoli vuotta. Etappien rakastajana puoli vuotta onkin täydellinen hetki tarkastella sitä, mitä vauvavuodelta odotin ja mitä se tähän asti on antanut.
Yhdeksännellä kuulla raskaana vauvavuosi tuntui äärimmäisen etäiselle ajatukselle. Olin valmistautunut synnytykseen todella - ehkä jopa liian - kattavasti, mutta vauvan hoitoon tai vauvavuoteen muutoin en juuri mitenkään. Ehkä ajattelin, että luonto ja äidinvaistot kyllä hoitavat, ja jos eivät, niin Google (ja oma äiti) auttaa.
Ennakkoajatukseni vauvavuodesta pyörivätkin hyvin pitkälle sen ympärillä, mitä perheelliset ystävät, kollegat ja oma perheeni olivat asiasta kertoneet. Niiden perusteella odotin vuoden verran katkonaisia öitä, hulluksi tulemista, kun vauva ei lakkaa itkemästä ja sitä, että kyllä se joskus sitten helpottaa. Ajattelin, että ehkä se on sitten se taaperoaika sitä ihanaa aikaa, minkä vuoksi niitä skidejä halutaan (juu u, olen kuullut, että taaperona se kauheus sitten vasta alkaakin, tahtoikä ja vieläkään ei nukuta, kiukuttelua kaupan lattialla ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ym ym...).
Kaikkien näiden kauhutarinoiden taustalla on oletettavasti hyvää tarkoittavien vanhempien omat kokemukset, ja toisaalta onhan se niinkin, että yhteinen kärsimys on paras tapa bondata. On kuitenkin ollut hyvin vaikea suhtautua tsemppitoivotuksiin ja sääliviin katseisiin, kun samalla koko ajan hoetaan, että muista sitten nauttia joka hetkestä! Ehkä lähipiirini on täynnä masokisteja, sillä ei kuulosta kovin nautinnolliselta minun korvaani.
Vaikka meillä on käynyt tuuri vauvalotossa, ei meilläkään arki ole pelkkää juhlaa ollut. Halusinkin listata muutaman ei-niin-kivan ja ehkä vähän yllättävänkin asian, joita on tullut ensimmäisen puolen vuoden aikana kirottua.
1) Imetyshaasteet
Miksi kukaan ei kertonut, että imettäminen sattuu ihan h e l v e t i s t i aluksi? Minä kerron teille kaikille nyt: se sattuu. Se sattuu ilman täysin haavautuineita ja verille järsittyjä nännejäkin ja jotkut onnekkaat saavat nauttia siitä kivusta pitkään. Kuukausi synnytyksen jälkeen ajattelin, että ottaisin mieluummin synnytyskivut uudestaan, kuin enää minuuttiakaan tätä helvettiä. Joo, mutta tuohan on vain imetyksen alussa, saatat ajatella. Jep, mutta nyt se puree. Hampailla.
2) Baby blues
Joillakin ilmeisesti "pieni hormonidroppi" tarkoittaa spontaania itkuun puhkeamista noin joka puoles tunti, ja sen loppuun saaminen noin 28 minuuttia. Siinä ei muuten auta mitkään kyllä se helpottaa ja masennuslääkkeetkin voi saada -lässynläät. Ja kyllä, tarkoitan itseäni.
3) Pätkäpäikkärit
Jostain syystä kuvittelin, että vauvat nukkuvat monen tunnin päikkäreitä pitkin päivää. Meidän vauva alkoi nukkua yli 30 minuuttia kestäviä päiväunia vasta noin viiden kuukauden iässä. Sitä ennen päiväunet tarkoittivat sitä, että kerkesin istua sohvalle ja avata Instagramin, kun pitikin taas lähteä huvittamaan pientä touhupyllyä. Sitten jos on vielä sellainen viihdyttämistä kaipaava vauva, niin ihan kauheasti ei kerkeä omia asioita puuhastella.
No okei, aika helpolla tässä on päästy.
Kommentit
Lähetä kommentti