Vaiheita, vaiheita

 Okei, nyt se liikkuu päivisin niin paljon, että meidän huonojen öiden on pakko johtua siitä. Unohdetaan hampaat ja eroahdistus, perinteiset liikkeellelähtöhulinat it has to be.

Sanotaan, että vauvavuosi koostuu vaiheista ja kausista, ja että jatkuvasti on jokin vaihe päällä. Vastasyntyneen sekoilut - hulinat - hölinät - sekoilut - hampaat - yleinen ahdistus - kiinteät + vatsan toiminta - eroahdistus - hampaat - hulinat taas - hampaat (edellinen olikin jotain muuta) - eroahdistus - sekoilua - ahdistusta (äidin) - ja tätä rataa luupilla niin kauan, että vauva saavuttaa maagisen 1 vuoden rajapyykin, jonka jälkeen voidaan siirtyä uusiin ongelmiin (okei mitä mä selitän, otetaan vanhat mukaan myös). 

Siksi onkin hassua, että kun vauva nukkuu huonosti, on pakko käyttää kaikki hereilläoloaika sen pohtimiseen, että miksi niitä huonoja öitä nyt sitten on. On täysin mahdotonta hyväksyä, että pohjimmiltaan hyväuninenkin vauva sekoilee jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän - ja syy voi olla esimerkiksi tähtien asento. Mitä väliä syyllä on, jos fakta on kuitenkin se, että kukaan ei nuku? 

Omalla kohdallani kyse on (kontrolloinnin tarpeesta) konkretian kaipuusta. Ajatus siitä, että se tekee hampaita on huomattavasti lohdullisempi, kuin se, että se nyt vaan ei nuku. Tiedän varmuudella, että kukaan ei tee hampaita 5-vuotiaaksi asti (...eihän?), joten muutaman viikon sekoilun kestää hyvin (tai no ainakin kestää). Tiedän kuitenkin, että on olemassa myös (demoni)lapsia, jotka lopettavat yhtäkkiä nukkumisen ja nukkuvat seuraavan kerran hyvän yön 5-vuotiaina. Mikäli siis en keksi hyvää syytä tälle sekoilulle, on kyse oltava jälkimmäisestä. 

Ja onhan siinäkin oma viehätyksensä, että joka ilta miettii, että ehkä tämä yö on se, kun nukutaan taas hyvin. Ei tarvitse enää juosta kylillä tai baareissa jännitystä etsimässä, kun mitä vaan voi tapahtua ihan jo täällä kotona. Hopeareunukset ja silleen?