Kaaosplaneetalla

Eräs työkaveri pysäytti minut keittiössä juuri ennen raskausvapaalle jäämistä sen jälkeen, kun kahvitauon aikana oli jaettu ensin kauhutarinoita korvatulehduskierteestä, koliikista ja refluksista.  Vauvavuosi voi olla ihanaakin , hän sanoi.  Se tuntui erikoiselta asialta sanoa tuolloin, mutta nyt se tuntuu hyvinkin merkitykselliseltä. Vauvavuodesta kerrotaan paljon kauhutarinoita (ja tosiaan, ovathan nekin usein totta), mutta melko vähän niitä konkreettisia, ihania asioita. Ehkä kuvitellaan, että kun on päättänyt lisääntyä, niin sitten ne ihanat asiat on jo tiedossa - kuka hullu siihen muuten lähtisi?  Kun yritin lähteä listaamaan ihania asioita meidän arjesta, se alkoikin tuntua aika vaikealle. Vauvavuoden ihanuudet ovat nimittäin hetkissä. Hymyt, naurut, maailmaan tutustuminen. Niitä on vaikea palastella listoiksi tai isommiksi kokonaisuuksiksi, koska kyse on enemmänkin kokonaisvaltaisesta tunteesta, joka värittää kaikkea tekemistä arjessa.  Yritän kuitenkin: 1) En...

Kun julkaisin ensimmäisen blogitekstin, ajattelin, että jokaisella kirjoituksella tulee olla vähintään  1) 1 000 sanaa 2) järkevät kappalejaot 3) tärkeä aihe 4) syvempi piilomerkitys 5) hauska tai ainakin fiksu aloitus Tänään tajusin, että eipä muuten tarvitse.  Tätä myötä sydämeltäni on vierähtänyt ihan järjettömän kokoinen kivi. Olen päässyt isoimmasta tyhjän paperin kammosta ja huomannut, että tämähän on ihan hauskaa, kun ottaa ihan rennosti . Olen (ehkä) onnistunut riisumaan kaikista ulommaisen kerroksen kirjoittamisblokin ympäriltä ja alkanut kirjoittaa vähän jotain sieltä ja täältä ilman, että olen juurikaan miettinyt kaksoismerkityksiä, puhuttelevaa sävyä tai sijamuotoja. Ollaan siis päästy tärkeiden asioiden äärelle. Ja johan näitä julkaistuja kirjoituksiakin on muutama.  Okei, onhan tässä sitten jo aihe. 1/5.  (Ja koska tämä nyt tuntuu niin kivalle ja helpolle, niin luonnollisesti aloin haaveilemaan siitä, että kirjoitan seuraavat 18 vuotta päivittäin ja voi...

Tässä kuussa tulee puoli vuotta siitä, kun mies suoritti onnistuneesti hot-dad-walkin ja kannoimme pienen nyytin synnäriltä kotiin. Tavallaan tuntuu, että siitä on vuosisata ja samaan aikaan, että se tapahtui tänä aamuna (paitsi että alakerta ei ole ihan niin hellänä ja farkut mahtuu jalkaan). Puoli vuotta. Etappien rakastajana puoli vuotta onkin täydellinen hetki tarkastella sitä, mitä vauvavuodelta odotin ja mitä se tähän asti on antanut.  Yhdeksännellä kuulla raskaana vauvavuosi tuntui äärimmäisen etäiselle ajatukselle. Olin valmistautunut synnytykseen todella - ehkä jopa liian - kattavasti, mutta vauvan hoitoon tai vauvavuoteen muutoin en juuri mitenkään. Ehkä ajattelin, että luonto ja äidinvaistot kyllä hoitavat, ja jos eivät, niin Google (ja oma äiti) auttaa.  Ennakkoajatukseni vauvavuodesta pyörivätkin hyvin pitkälle sen ympärillä, mitä perheelliset ystävät, kollegat ja oma perheeni olivat asiasta kertoneet.  Niiden perusteella odotin vuoden verran katkonaisia öitä...

Meidän muksu on ollut suht hyvä nukkuja jo ihan ekoista viikoista lähtien. Hyvin varhaisessa vaiheessa kuitenkin ymmärsin, että se ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että äiti nukkuisi hyvin.  Aika pitkään synnytyksen jälkeen keho ei vaan suostunut nukahtamaan (puhutaan siis useista päivistä). Sitten kun nukahdin, sain unihalvauksen (siis se, missä et pysty liikkumaan, mutta näet ja tunnet kaikkea vähintään psykoottista) ja sen jälkeen pelkäsin nukahtaa sen vuoksi, että taas joku mörkö tulee yökylään täysin kutsumatta.  Pian siirryin siihen vaiheeseen, jossa heräilin (ensin tarkoituksella, sitten tarkoituksetta) tarkistamaan vauvan kunnon. Hengittää? Ei ole lähtenyt kylille? Ei ole kuristunut yöpukuunsa? Loistavaa, kaikki kunnossa. Ei varmaan kannata enää mennä nukkumaan, kun se herää kuitenkin kohta syömään.  Viimein, kun hyväksyin sen, että vauva saattaa nukkua pitkälle aamuyöhön tai jopa aamuun asti, aloin heräämään neljän-kuuden tunnin välein pumppaamaan maitoa. Oli...

Olohuoneessa pelataan jalkapalloa. Toisessa joukkueessa on mies ja kantorepussa oleva vauva. Toisessa joukkueessa on hullu labradori. Ja tässä minä istun muina viilipyttyinä ja en ajattele sitä, mitä tapahtuu, kun joku osapuolista esim. kaatuu.  Muita viilipyttytilanteita viime ajoilta:  - kun mies opetti vauvaa tekemään sirkustemppuja sängyllä (mies heitti vauvan ilmaan ja se teki kolmetoista bäkkäriä ja tuli niskoilleen alas. En liioittele.)  - kun mies ja vauva käyvät suihkussa ja mies viskaa vauvan suihkun alle ennen kuin vauva on edes tajunnut olevansa kylppärissä (kuulemma tilanne ei mennyt ihan näin, mutta siltä se vaikutti ihmiselle, joka edelleen kuvittelee, että puolivuotias saattaa mennä rikki esim. vedestä) - kun mies vaihtoi lamppua apunaan vauva kantorepussa (ks. jalkapalloskenaario) - kun mies laittoi vajaa puolivuotiaan ensimmäistä kertaa kovalle lattialle mahalleen (siis sehän voi lyödä päänsä lattiaan ja koko pääkallo voi haljeta. Eikö tämä ole itsestään...

  Terkut junasta! Tässä puolen vuoden aikana olen huomannut, että junamatkustaminen vauvan kanssa on helppoa ja erittäin mukavaa, kunhan muistaa muutaman tärkeän ja elämää helpottavan yksityiskohdan.  Ensimmäinen ja niistä tärkein on se, että ei kannata matkustaa ruuhka-aikoihin. Eli esim sunnuntaina iltapäivällä. Eli siis just nyt.  Molemmat junat ovat siis aivan täynnä.  Yleensä meillä on paikka muksun kanssa palveluvaunun alakerrassa, mutta tällä kertaa kaikki paikat oli ehtinyt mennä. Siksi meidän piti jättää rattaat alakertaan ja itse mennä yläkertaan istumaan. En tiedä ketä pitää kiittää, jos jotenkin onnekkaasti saan itseni, muksun, rattaat, kolme reppua ja yhden kassin kotiovesta sisään.  Samalle taholle voi varmaan osoittaa kiitokset siitä, että muksu on nukkunut niin pirun huonosti koko reissun, että nyt sitten väsyttää ja on vedetty sikeitä kantorepussa yli tunti. Yleensä hän on ihan jees ok nukkuja, mutta tällä kertaa en uskaltanut ottaa riskiä ja jä...

Day 3 sukuloimassa Keski-Suomessa.  Tähän asti tavattuja sukulaisia ja tuttuja:  - äiti perheineen (mukaan lukien kaksi kissaa ja hullu labradori) - isä perheineen (ja pieni yorkki, ei ihan niin hullu tai ainakin paljon pienikokoisempi) - siskopuoli perheineen - vaari (kissa pysytteli kaukana vauvasta) ja seuraavaksi ollaan lähdössä mummua eli siis isomummua morottamaan. Ja kävipä kyläilemässä äiskän eli siis mummun kaverikin tarkastamassa, että millainen tyyppi täällä jengiä viihdyttää.  Siis kyllä vähemmästäkin menee rytmit sekaisin ja voi heräillä tunnin välein yöllä!  Listalle olisi pitänyt mahtua vielä ainakin muutama kaveri, mutta such is life . Huono omatunto siitä, ettei kerinnyt kaikkia nähdä ja kaikkien kanssa viettää koko viikonloppua hälvenee aikaisintaan keskiviikkona. Tällä hetkellä täytyy kuitenkin priorisoida oma jaksaminen, sillä huomenna odottaa neljän tunnin junamatka täydessä junassa (tarkistin jo kolme päivää etukäteen, onko joku ostanut paikan m...

Olen kuullut kahta erilaista versiota siitä, miten vauvavuoden voi viettää. Ensimmäisessä versiossa kädet on kokoajan täynnä kakkavaippoja, pukluisia vaatteita ja sosepurkkeja. Selkä on kroonistuneessa kiputilassa lapsen kantamisesta ja vihdoin, kun huuto lakkaa, on niin loppu, ettei jaksa tehdä muuta kuin selata TikTok-videoita sohvannurkassa. Toisessa versiossa vauvavuosi on tylsyyden vuosi. Koti on siisti, Netflix-sarjat on katsottu, kirjojakin on luettu, ja vauva nukkuu edelleen. Olisipa edes kakkavaippoja, niin olisi jotain tekemistä.  Minun kokemukseni on jotain tältä väliltä. Aikaa on ollut juuri sen verran, että olen alkanut etäisesti haaveilemaan kirjoittamisesta - pääsemättä kuitenkaan tiedoston avaamista pidemmälle.  Olen aina rakastanut kirjoittamista ja lukemista, mutta on myönnettävä, että työelämässä sekä yliopisto-opintojen aikana kirjoittaminen ja lukeminen (vapaa-ajalla) on jäänyt. Siis, todella jäänyt . Kun päivät ovat kuluneet tenttimateriaalin ympärillä ja...