Viiden viikon lähtölaskenta

Niin olemme taas tilanteessa, jossa raskaus- ja vanhempainvapaa odottavat viiden viikon päässä. Tarkemmin sanottuna raskausvapaa alkaa vasta maaliskuussa, mutta onnistuin puljailemaan pidemmän loman helmikuun lopusta lähtien. On todettava, että töihin palattuani on kirjoitusmotivaatio ollut jälleen kadoksissa, oikeastaan koko vuoden, mitä töissä kerkesin olemaan. Nyt, kun loppu alkaa häämöttää, alkaa taas löytyä energiaa muullekin. Se johtuu varmaankin siitä, että töissä tulee jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä ja käytettyä aikaa tekstin muokkaamiseen ja toisaalta olen kuullut sanottavan, että töissä käyminen tappaa luovuuden. Voihan siinäkin olla perää. 

No täällä kuitenkin jälleen määrittämättömän pitkän ajan - ainakin tämän yhden tekstin verran. Viimeksi kirjoittaessani motivaationi oli pääasiassa kirjoittamisessa kiinni pysymisessä, siis siinä, että kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla ja luovuutta voi ruokkia olemalla luova. 

Tällä kertaa motivaationi on osaksi sama, mutta rinnalle on tullut sen lisäksi jotain muuta. Olen nimittäin huomannut, että jo tässä vaiheessa muistot esimerkiksi vauvavuodesta alkavat hämärtyä. Olen ollut epäsäännöllisen säännöllinen paperisen päiväkirjan kirjoittaja, mutta vauvavuodelta kertyneitä tekstejä on valitettavan vähän. Syy on sataprosenttisesti laiskuudessa - en ole vain jaksanut tarttua päiväkirjaan ja kynään. Kirjoittaminen on tähän asti vaatinut ajan ja paikan, jossa vajaa 2-vuotias ei jatkuvasti pääse varastamaan kynää tai paperia. Ongelmaa ei varsinaisesti ratkaise päiväkirjan siirtäminen sähköiseen formaattiin, mutta aina voi yrittää (tätä kirjoittaessani hätistin kyseisen 2-vuotiaan painelemasta muun muassa tietokoneen virtanäppäintä). Yrittänyttä ei laiteta!

Toivon, että tulevalta vauvavuodelta jäisi muutama muisto paperille - sellainen, jonka voisi sitten myöhemmin löytää ja hymyillä, että tuollaistakin oli silloin joskus.